Palohälytys ja lettuja

Asuntolassa oli tänään palohälytys. Ohjeissa sanotaan, että palohälytys on otettava vakavasti. Minä en ottanut. Jatkoin rauhassa aamutoimiani, kunnes hälytys loppui. Käytävässä ei ollut savua, joten miksi panikoida? Noh, myönnetään - pakkasin reppuun tarvittavat asiakirjat ja kännykän, ja tarkkailin yleistä hätäuloskäyntiä (jos vaikka se olisi yht´äkkkiä ollutkin ilmiliekeissä). Kaikki tää oli kuitenkin turhaa.

Perjantaina tämän tytön kuntoa koeteltiin: ensin olin tunnin lenkillä, ja sitten afrikkalaisessa tanssissa. Reidet huusivat hoosiannaa lauantain lenkillä. Viikonloppu meni muuten herkuttelun merkeissä. Lauantaina meille tarjoiltiin hyvin maittava (ja valkosipulinen) romanialainen lounas. Nam! Enemmän näitä. Sunnuntaina rakas kämppikseni paistoi lettuja. Nam! Lisää näitä.

Sunnuntaina harjoitimme myös eräänlaista ulkomaanpolitiikkaa á la lettu:
Lettujen paiston aikana keittiössä pyöri meille lounasta tarjonneet romanialaiset, ja jossain vaiheessa taisimme lipsauttaa, että "saatte sitten maistaa näitä". Lettuja ei kuitenkaan ollut kauhean monta, ja ne olivat hyviä, joten voitte arvata vain millainen dilemma tästä syntyi. Kuinka olla vaikuttamatta ahneelta ja pihiltä suomalaiselta, mutta saada silti suurin hyöty omasta kauppatavarastaan? Lopputulos: annoimme heille muutaman letun.

Ålesundin (se hieman isompi kylä puolentoista tunnin päässä) reissulla löytyi muutama hyvä villapaitaehdokas. Halvimmat löytyivät Pelastusarmeijan kirppikseltä, kalliimmat, turistikaupasta ja kalleimmat (ja parhaimman näköiset) vaateketjulta, Dale of Norway. Ei tärppiä tällä reissulla, joten I lay my trust on Bergen, Oslo and Trondheim (myös niiden turska-pehmolelujen löytämiselle). Löydettiin kyllä hyvä kiinalainen ravintola tunnin etsinnän jälkeen.